Ajattelin aina, että sitten kun tuo huone vapautuu minun askarteluhuoneeksi, niin haluan sinne työtuoliksi vanhempieni varastossa jo vuosia pyörineen vanhan työtuolin. Tuoli ei ehkä ole paras istuttava ja se nitisee ja natisee, mutta se on niin hyvän näköinen. Tai oli. Kun huone alkoi lopulta olla ajankohtainen, paljastui karu totuus tuolista. Runko-osa oli ruostunut ja turkoosilla keinonahalla verhoiltu istuinosa kulunut monesta kohtaa puhki. Voihan kääk!

"Pienoisista" epäilyistä huolimatta raahasin tuolin kesällä meille. Lomalla purin tuolin osiin ja rapsuttelin rungosta ruosteet pois. Patapata oli pätevin väline tähän hommaan. Spreijailin hopeanharmaalla maalilla rungon ja jopa kaikki ruuvitkin. Sitten työt rupesivat taas haittaamaan harrastuksia ja tuoli uhkasi tulla yhdeksi muutamista (lue: monista) ikuisuusprojekteista. Eilen viimein otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin tuoliin uuden verhoilun. Käsin. Ja niskajumista sen kyllä huomaa...

Selkänojan verhoilua en osannut kaavoittaa niin hyvin, joten päädyin todellakin ompelemaan sen siihen käsin. Tuoliosaan tein istuinta suuremman palan, jonka kiristin kuminauhakujalla hyvin hyvin tiukkaan. Alkuperäisestä verhoilusta luopuminen harmittaa, koska tykkäsin tuoin väristä niin paljon. En kuitenkaan löytänyt vastaavaanlaista keinonahkaa, vaan valikoima oli hyvin ruskea-harmaa-eiminkäänvärinen-osastoa. Uusi verhoilu on siis tavallista paksuhkoa puuvillakangasta. Niin ja tällainen siitä siis tuli:

Lähtötilanne on vähän heikosti dokumentoituna, kun sen kuvaaminen tulee yleensä aina mieleen liian myöhään. Mutta tässä vähän osviittaa: